Kolon lukujärjestys 2026-2027

Ryhmänjohtaja ilmoittaa mahdollisista muutoksista. Koloillat ja paikat saattavat vaihdella, olethan aina yhteydessä johtajaan ennen tutustumiskäyntiä. Yhteystiedot löytyvät alta (Päivitetään sivulle, kun ryhmät varmistuvat).

Oman ryhmän löydät syntymävuoden perusteella. Osa ryhmistä on sukupuolittuneita, osa ei. Jos lukujärjestykseen merkitty aika ei ole sopiva, voit kuitenkin olla mukana toiminnassa osallistumalla retkille, tapahtumiin ja poikkeuksillisina ajankohtina pidettäville kolokerroille.

Kolon lukujärjestys päivittyy, kun ryhmien kokoontumisajat varmistuu. Tarkemmat tiedot syyskauden aloituksesta saat ryhmänjohtajalta.

KloMaanantaiTiistaiKeskiviikkoTorstaiPerjantaiLauantaiSunnuntai
17-18
18-19
19-20
Ei määritelty

Ikäkaudet

Sudenpennut (7-9 v.)

7–9-vuotiaita partiolaisia kutsutaan sudenpennuiksi ja heidän ryhmäänsä laumaksi. Laumassa on yleensä 8–12 lasta. Heidän toimintaansa kuuluvat leikit, seikkailut ja tarinat. Viikoittaisissa kokouksissaan sudenpennut oppivat monipuolisen tekemisen kautta muun muassa ensiavun antamista, nuotion sytyttämistä sekä luonnossa liikkumista. Kaikki tehdään yhdessä lauman kanssa aikuisen opastuksella.

Seikkailijat (10-12 v.)

10–12-vuotiaita partiolaisia kutsutaan seikkailijoiksi. Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja, osallistuvat partiotaitokisoihin ja retkeilevät paljon. Seikkailijoille tulee tutuksi niin retkikeittimet, ensiapu, rakentelu kuin solmutkin.

Tarpojat (12-15 v.)

12–15-vuotiaat partiolaiset ovat tarpojia. Tarpojaryhmässä eli vartiossa on yleensä 4-12 nuorta. Tarpojien kaikessa tekemisessä korostuu yhdessä tekeminen, kehittyminen ja elämykset.

Samoajat (15-17 v.)

15–17-vuotiaita partiolaisia kutsutaan samoajiksi. Samoajilla on myös omaa toimintaa, mutta olennaisena osana ikävaihetta on johtamisharjoittelu.

Vaeltajat (18-25 v.)

18–22-vuotiaat partiolaiset ovat vaeltajia. Vaeltajien toiminnan painopisteenä on henkilökohtainen kasvu ja yhä vastuullisempiin tehtäviin siirtyminen.

Perhepartio

Suomen Partiolaisten Partioneuvosto hyväksyi huhtikuun 2018 kokouksessaan perhepartion partion toimintamuodoksi. Perhepartion järjestää aina lippukunta. Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Jokaisella alle kouluikäisellä pitää olla toiminnassa mukana vähintään yksi aikuinen omasta lähipiiristään. Alle kouluikäiset osallistuvat toimintaan aina omaan lähipiiriin kuuluvan aikuisen vastuulla ja valvonnassa.

Lisätietoja perhepartiosta >>

Aikuiset

Aikuiset vapaaehtoiset mahdollistavat partiotoiminnan lapsille ja nuorille. Aikuinen voi toimia esimerkiksi ryhmänjohtajana tai olla mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia. Vaikka aikuisilla pääpainona on toiminnan mahdollistaminen muille, järjestemmä myös aikuisille suunnattua omaa ohjelmaa.

Voit kysyä avoimista pesteistä pestijohtajalta: Marika Mansikkamäki, marika.mansikkamaki@partio.fi